Uutta materiaalia - 2023
Harvoin, jos koskaan, on mikään kappale tiivistänyt sen epätoivon tummiksi pisaroiksi, kun olet tehnyt kaikkesi, ja silti tuo oma rakas, oma läheinen on kadonnut avun ulottumattomiin, addiktion savuverhon taakse, pimeyteen joka katkaisee minkäänlaisen mahdollisuuden kontaktiin. Kappale kuvaa kuinka kävelet tässä kohtalossasi yksin, kun mietit, olisiko ollut jotain vaihtoehtoja, millä olisit voinut auttaa. Musertavinta tässä on kuitenkin löytää se vastaus ja se olevaisuuden tyhjyys, ettet todellisuudessa olisi voinut tehdä mitään. Jokaisen on oma polku kuljettavansa, kunnes länsi kohtaa idän, kunnes itä kohtaa lännen. Where have you gone kuvaa tämän kaiken rock-harson takaa tutun Tølks-poljennon rytmittämänä ja yhteislauluun kutsuvan kertosäkeen siivittämänä, ilman itsesääliä, vain suru kulkijan varjoon liimautuneena.
2021
The Tølks päättää hiljaiselonsa julkaisemalla uuden kappaleensa Dancefloor. Kappaleen melodiasta voi poimia kaikuja High schoolin päätöstanssiaisten loppuillan riehakkuudesta ennen illan viimeisiä hitaita. Pohjalla on kuitenkin Tølksin tunnusomainen rockpoljento, tanssisalonkikelpoisena. Yhtye odottaa tästä kappaleesta keikkasettiinsä iloisen meiningin tuojaa, sillä kappaleen groove vie kuulijan mennessään.
”Escape” on The Tølks yhtyeen kunnianosoitus AC/DC:lle ja Deep Purplelle. Kappaleen dynamiikka tuo mieleen näiden yhtyeiden kulta-aikojen kappaleet, joissa moottoripyörä kaahaa läpi paahtavan autiomaan. Kappaleella raavitaan nykyisin niin sileän rockenrollin kylkeen ikimuistoinen riffi. Kappale hämmentää, sillä kuulijan alun oletus rikollisesta pakenemassa rikospaikalta muuttuu sivusta seuraamiseksi, kun laulaja käy läpi sisäisen infernon. Lopputulos jää kuulijan arvattavaksi. Sanojen tummuudesta huolimatta kappale julistaa ”vain riffillä on väliä”.
Beside the deathbed on seuraava musiikin klassikko. Tähän jopa arrogantilta tuntuvaan väitteeseen on helppo yhtyä kappaleen 15 ensinmäisen sekunnin aikana. Kappaletta taustoittaa klassisten soittimien kirjo englannintorvesta selloon, ja viulusta oboeen. Laulussa kuuluu valoverhon takaa huokuva tuska, kun ihminen tajuaa elämän rajallisuuden ja sen, että ihmisen ei tarvitse luopua elämässään kaikesta, ainoastaan vain rakkaimmistaan. Tämä kaihomielinen kappale poikkeaa kuitenkin tavanomaisesta synkistelystä, sillä kappaleessa suru on puettu aatelisen asuun.
Malefunction 2018
Kun nämä miehet astuivat eteeni ensi kerran ja kertoivat halustaan tehdä levy, en voi väittää, että olisin ollut varma siihen, että suostun hommaan. En yksinkertaisesti uskonut hommasta tulevan mitään. Nyt kun pitelen käsissäni levyn masteroitua versiota, voin hyvin myöntää erehdykseni. Teen sen jopa mielelläni. Harvoin yhtyeiden levyjä kehuessa suuret ylimainossanat eivät suuta halkaise, mutta nyt en saa suupielieni niin leveäksi kuin levyn materiaali vaatisi. Vaikka levy on täynnä korvamatoja sisältävää tärinärockia, kätkee metallikuorrutuksella höystetyt kappaleet tarinan kaaren ja sanoman taakseen. Levyn A-puoli täräyttää rockin käyntiin vastustamattomasti ja Levyn B-puoli on omistettu elämää suuremmille aiheille kantaen harteillaan maailman murheet. Toisaalta nämä taakat voivat olla myös hyvinkin henkilökohtaisia.
- Middle of something kertoo elämäntilanteensa kanssa eksyksissä olevasta ihmisestä
- Yellow liquidissa on näkökulma vaihtunut ja tässä on kuvattu sarkastisesti ihmisen arroganttia omahyväisyyttä hänen silmälasien läpi
- Shut up your fire – tuo armottoman tykityksen julistus - avautuu taas tälle omahyväiselle ihmiselle
- Empty Streets luo sateen jälkeisen kadun tunnelman, kun kesäilta hämärtyy ja muita ihmisiä ei ole paikalla. Laulussa kadutaan sitä mitä tuli sanottua tai katsotaan miltä tuntuu siitä henkilöstä, jolle äsken raivottiin
- Miserable wanker on ehkä levyn klassisin rock-kappale, missä harmitellaan kahden edellisen biisin aikana karitunutta parisuhdetta ja haikaillaan sen perään.
- Why käynnistää rouhealla riffillään B-puolen käyntiin.
- Jack the reaper on suoraan sanottuna sekopään tilitys. Sekaisen tilityksen takaa löytyy kuitenkin toivon valo, jota kaikki ihmiset tarvitsevat.
- Legacy of man palaa 60-luvulle tunnelmallaan.
- Selfish means on ajankohtaisuudellaan hätkähdyttävä. Uhkaava alku korostaa kuinka ihmisten kohtelevat kaltoin maapalloa. Kappaleen loppu on kuin viimeisen valon sammutus.
- Concrete butterfly päättää levyn. Upea kappale, missä on useita kerroksia. Kappale kasvaa koko ajan. Kauniin melodian taakse kätkeytyy tarina toisten ihmisten kaltoinkohtelusta.
Vaikka nyt pelkään pilaavani levyä analysoimalla sen kappale kappaleelta, sanon levyn kokonaisuuden sanoman kiteytyvän siihen, että rockiin on palautettava sen rullavuus. Annan neuvon, jota toivon arvon kuulijan noudattavan: kuunnelkaa tätä levyä täysillä!
10.6.2018 Kopenhagen
Dick Ollenberg https://www.youtube.com/watch?v=N5QIoc7ph0M&feature=youtu.be